Viime viikko on ollut niin tapahtumarikas ettei äiti ole juuri ehtinyt koneen ääreen istahtamaan. ESSI palasi mummin hoivista tyytyväisenä saamaansa hemmotteluun eikä ikävä ollut vaivannut ollenkaan. Mummin kanssa olivat leiponeet pullaa ja käyneet mm. leikkimässä Annikan ja Alinan kanssa. Ottokoira ja Roopekissa tarvitsevat todennäköisesti jonkinlaista kriisiapua Essivisiitin jälkeen. Mutta mukavaa siis oli ollut!!!

799587.jpg

Mummin mussukat

Kotona käytiin vain kääntymässä kun jo tie vei SIRKUKSEEN joka saapui tänne Viherlaaksoon.

799645.jpg

Sirkukseen matkalla Kian ja Micon kanssa. Mukana olivat myös Olivia ja Otto.

799649.jpg

Sirkuksessa oli jännää!! Otto oli ihmeissään koska Essi hoki koko sirkuksen ajan että "paikka Otto, paikka!!" (Mummin koiran nimi on Otto ja Ottoa käsketään usein noin. Essi sitten ajatteli soveltaa käskyä myös Ottopoikaan :)

Keskiviikkona meillä vieraili Heli poikien kera. Essi sai dvd:n etukäteis synttärilahjaksi.

799641.jpg

799644.jpg

PERJANTAI oli päivistä pelottavin sillä silloin Essiltä leikattiin kitarisat ja korviin laitettiin putket. Ensin käsiin laitettiin rasvaa joka puudutti ihon. Sen annettiin vaikuttaa tunnin ajan ja sitten mentiin leikkaussaliin jossa Essi halusi sanoa käsipäivää kaikille läsnäolijoille (5). Kanyylia asennettaessa pääsi pieni itku mutta kun se oli laitettu niin Essi totesi anestesialekurille että "Kiitos" :) Sitten lääkäri laittoi eri aineita ruiskulla ja Essi nukahti äidin syliin josta nostettiin pöydälle. Herätessä oli "pihalla kuin lumiukko" mutta jo hetken kuluttua imaisi pillimehun ja halusi lähteä juoksentelemaan. Koko hommassa meni nelisen tuntia jonka jälkeen oltiin jo kotona. Loppupäivä oli itkuinen ja väsynyt mutta jo seuraavana päivänä oli ihan oma itsensä. Saapa nähdä täriseekö meidän talo enää neidin kuorsauksesta vai häviääkö tuo kitarisojen kanssa...

799653.jpg

Kia, Rinna ja Ava kyläilivät meillä sunnuntaina. Pihalla tehtiin taidetta.

799680.jpg

Isla on ruvennut kunnolla räkättämään ääneen

799683.jpg

Vielä viikko Isin lomaan!