Kulunut kuukausi on ollut kaikinpuolin raskas mutta tapahtumarikas.

Islaneiti on hillunut öitä edelleen ja saanut äidin hermoromahduksen partaalle muutaman tunnin yöunien johdosta. Isla lähetettiin "tissivierotus ja -vieraspaikkahoitoon Lahteen Tarjamummin luokse Jukan kanssa ja se auttoikin joksikin aikaa. Unikoulusta saatujen ohjeiden mukaan huonosti nukkuvan vauvan saa usein "hiljaiseksi" viemällä vieraaseen paikkaan vieraan ihmisen hoiviin, -vauva kun ei vieraalta vaadi samaa kuin vanhemmiltaan, etenkin äidiltään. Vierotusviikonloppu mummin hoteissa auttoi ja Isla alkoi nukkumaan kunnon päiväunia ja yötkin alkoivat menemään paremmin kunnes flunssa iski ja nuhanenä alkoi vaivaamaan öisinkin. Lisähäiriöitä öihin on tuonut konttaamaanlähtö ja muut uudet opitut asiat. Olemme vähitellen lopettamassa päivätissittelyäkin ja siirtyneet muihin muoniin. Yöimetysten poisjättö auttoi huomattavasti kun Isla vihdoin tajusi ettei tissiä enää heru parin tunnin välein. Lopetus on ollut Islalle kova paikka.

Essiparalla on jälleen ollut paha korvatulehdus jota parhaillaan hoidetaan. Ihmeen reipas tyttö on kuitenkin ollut pahasta tulehduksesta huolimatta. Neiti puhua pälpättää jo hurjasti ja hänen kanssaan voi käydä todella antoisia keskusteluja. Kuukauden kohokohta Essillä on ollut Arivaarin luokse tehty yökyläreissu 28.09.07 ja Lahdessa vietetyt OlliPekan 50-vuotisjuhlat ja Tarjamummin luona vietetty viikonloppu josta neiti palasi uusien vaatteiden kera kynsilakat kynsissä :)

Sisarukset ovat alkaneet ihanasti leikkimään jo keskenään vaikka äiti saakin vielä olla silmä kovana ettei satu mitään ikävää. Tässä muutama leikkikuva tältä päivältä:

989142.jpg

989144.jpg

Täällä Viherkallion asukaspuistossa käymme päivisin kavereiden kanssa leikkimässä:

989126.jpg

989119.jpg

989133.jpg

Aaro on Essin lempikaveri. Ystävyksillä menee välillä niin lujaa että äitejä hirvittää :)  Muita ystävien kuvia kaverit -linkin alla!! Jos kuvasi puuttuu niin lähetä se meille niin asia korjaantuu :)