Olimme tänään lastenklinikan reumavastaanotolla ensin silmälääkärillä joka totesi ettei Essillä ole ainakaan vielä silmissä iriittiä eli oireetonta silmän värikalvon tulehdusta joka usein liittyy lasten reumaan. Tutkimus tehtiin tuollaisella laitteella jolla aikuistenkin silmiä tutkitaan ja Essipieni pelkäsi kovasti. Jukka joutui ihan väkisten pitämään kiinni itkevää ja rimpuilevaa Essiä. Silmiä seurataan nyt 6-8 viikon välein.

Reumalääkäri tutki Essin kokonaisvaltaisesti ja totesi että Essillä on tulehdusta viidessä nivelessä. Nuo tulehduspaikat ovat keränneet nestettä jonka johdosta Essille tehdään nivelpunktio nukutuksessa ensi tiistaina. Neste poistetaan ja tulehdukohtia hoidetaan kortisonipistoksilla (jos nyt oikein ymmärsin). Toimenpiteeseen varataan koko päivä ja voi olla että tuo toimenpide tulee toistumaan useamman kerran tulevaisuudessa jos nuo alueet eivät parane. Toimenpiteen jälkeen Essin jalat lastoitetaan vuorokaudeksi joten Essi ei pysty liikkumaan itse ja joudumme häntä kantamaan.

Koska Essi on jonossa myös korvapoliklinikalle korvien putkitukseen niin kysyin voisiko tuota asiaa mitenkään hoitaa samalla nukutuskerralla. Tuntuu kamalalta että Essi joutuisi useisiin nukutuksiin. Lupasivat onneksi selvittää voisiko lastenklinikan oma korvalääkäri katsoa samalla myös Essin korvat tiistaina.

Reumadiagnoosin tekemiseen vaaditaan ilmeisesti aika paljon seurantaa ja käyntejä koska emme vieläkään saaneet varsinaista diagnoosia. Se on nyt selvää että Essillä epäillään vahvasti lasten reumaa mutta missä vaiheessa tuo virallinen diagnoosi saadaan on vielä auki. Tuo lastenreuma on aikamoisen, sanoisinko monialainen sairaus johon on ilmeisen vaikeaa antaa minkäänlaisia ennusteita.

Nyt hoidetaan Essin tulehduspaikat kuntoon ja sen jälkeen alkaa kuntoutus yhdessä fysioterapeutin kanssa.

On tämä aikamoista. Hirmuinen huoli omasta lapsesta ja hänen hyvinvoinnistaan, tietämättömyys tulevaisuudesta ja ennusteesta sekä sairaudenhoitoon liittyvistä moninaisista asioista joista yhtenä esimerkkinä se, että mihin tuon pienemmän aina saa hoitoon erilaisten hoitojen ajaksi.

Onneksi lasten reumalla on hyvä ennuste. Asiat voisivat olla paljon paljon huonomminkin vaikkei tällaista kyllä kenellekään toivoisi. Etenkään lapselle,